Äiti,
minulla on sinua niin ikävä!

Ensimmäinen vuosi
äidin kuolemasta
on ollut raskas.
Elämä on tuntunut ylämäeltä,
monesti olen meinannut soittaa äidille
ja halunnut kertoa päivieni tapahtumista.
Kesti kauan,
ennenkuin poistin hänen numeronsa puhelimen muistista.
En halunnut käydä hänen kodissa,
vaikka veljeni asuu siellä vielä.
Talo tuntuu niin tyhjältä
ilman häntä,
piha hylätyltä
vaikka veljeni on yrittänyt hoitaa
puutarhurin hommat.

Jotain vain puuttuu...
On vain niin vaikea sopeutua...
Tiedän, että pahin aika on  ohi,
ylämäen huippu  häämöttää jo.
Eka joulu, syntymäpäivä ja
kuolinvuosipäivä on takana.
Kyllä tämä tästä.

Muistakaa halata lähimmäisiänne
aina kun on mahdollista.

*   *   *